Jotkut ihmiset saavat lottovoitoksi rahaa, toiset mainetta tai mitä tahansa minkä kokee lottovoittona itselleen. Minulle lottovoittoja ovat opettajat tässä elämässä ja usein ne näyttävät tulevan luokseni neljällä jalalla ja hyvinkin karvaisina.
Ehkä siksi, että katson evoluution kehittäneen meitä ihmisiä tieteelliseen suuntaan. Aivomme omaavat huomattavan kapasiteetin ja teemme läpimurtoja esim. teknologiassa ja lääketieteessä. Kaipaisin kuitenkin epäitsekkyyttä, pienempää egoa ja sydämen kuuntelemista kehitykseemme lisää.
Eläinten evoluutio on toisenlainen, ei parempi tai huonompi, mutta erilainen. Eläimet elävät vahvasti hetkeä, itsensä keskiössä, olemisessa ja ”sydämenviisaudessa”. Henkilökohtaisesti koen sen, mitä he meille opettavat olevan tärkeän tasapainottavaa ihmiskunnan evoluutiolle. Mitä me sitten voimme heille antaa on toinen juttu.
Yksi suurimmista opettajistani, suurimmista lottovoitoistani, rottweiler Roni, siirtyi ”ajasta ikuisuuteen” 1.12.2011 syvän rakkauden ja tietoisuuden vallitessa.
Olen koko olemuksestani kiitollinen hänelle pitkämielisyydestä, rikkoutumattomasta rakkaudesta, elämisen riemusta, läsnä olosta, kuuntelemisesta ja sen opettamisesta sekä ennen kaikkea korttitaloni hajottamisesta ja sen uudelleen kasaamisesta kanssani vahvemmin rakentein. Oikeastaan sanat ovat turhia, sillä sydämessäni tuo rakkaus tulee elämään aina.
Olen myös kiitollinen suurimmalle gurulleni, Elämälle, tästäkin kokemuksesta, sen syvien tietoisuuden tasojen kauneudesta sekä ihmismielen kyyneleistä.

2 Kommenttia
Lämmin osanotto rakkaan koiran poismenon johdosta Carita. Kovasti jaksamista.
“Muistoihin talletan, hetkemme yhteisen, ajan parhaimman.”
Kiitos Johanna! Jokainen jonkun tärkeän poistuessa kokee samoja tunteita. Niiden takana on kuitenkin kantavaa voimaa.